Tasa-arvo. Naisten on aika vaatia enemmän.
Tasa-arvossa on enimmäkseen kyse yleisesti hyväksytyistä periaatteista, kuten vanhemmuuden kustannusten reilusta jakamisesta. Silti asiat eivät etene. Syynä ei ole pelkästään naisten aliedustus päättäjinä.
Vanhemmuuden kustannukset jakoon. Lapsi on molempien. Niinpä. Mutta vanhemmuuden kustannukset vyöryvät edelleen sitkeästi äidin työnantajan maksettavaksi.
Lähtökohdan pitäisi olla päivänselvä: kotona lasta hoitava ja kasvattava äiti tai isä tekee arvokasta työtä ja on siitä palkkansa ansainnut.
Naisvaltaisilla aloilla asia on niinkin kunnossa, muualla ei. Vanhemmuuden kustannusten epätasa-arvoinen jakaminen pienentää naisten palkkoja, vie äidit liiankin pitkäksi aikaa pois työelämästä, vaarantaa työn vakinaistamisen ja aiheuttaa osaltaan epätoivottuja pätkätöitä.
Jos järkipuhe ei auta näissä talkoissa, yksi ratkaisu on siirtää tasaus kansaneläkelaitoksen huoleksi. Se tietäisi korotusta kansaneläkevakuusmaksuun.
Esitän harkittavaksi myös perhevapaamallia, jossa vanhempainvapaa jaetaan kolmeen puolen vuoden osaan. Yksi osa kummallekin vanhemmalle ja kolmas puolivuotisjakso kummalle tahansa – miten perhe itse haluaa.
Vuorotteluvapaa vakinaistettava. Kymmenen vuotta kokeiltu vuorotteluvapaa on saanut mykistävän myönteistä palautetta. Vuorotteluvapaalla on aikaa ajatella, aikaa perheen ja läheisten hoitoon, aikaa opiskeluun ja itsensä kehittämiseen.
Työssä jaksaminen on todellinen ongelma. Monet tuntevat, että työpäivän päätteeksi ei ole kotona mitään annettavaa. Jos aivot jäävät työpaikalle, siitä kärsivät pian kaikki – myös työnantaja. Vuorotteluvapaan vakinaistaminen on oiva keino puuttua työssä jaksamiseen.
Joskus pätkätyö on oma valinta, mutta useimmiten ei. Perusteettomia pätkätöitä on naisvaltaisilla aloilla liikaa. Epävarmuudessa eläminen uhkaa osaltaan työssä jaksamista.
80 senttiä vai euro? Samasta työstä sama palkka. Niinhän sen pitäisi mennä, vaan ei mene. Perusteettomat palkkaerot eivät ole hellittäneet.
Valtion, työnantajien ja ay-liikkeen yhteinen samapalkkaohjelma tavoittelee kuilun kaventamista vähintään viidellä prosentilla vuoteen 2015 mennessä. Se onnistuu, jos kaikki sitoutuvat siihen aidosti.
Politiikka voi auttaa julkisen alan koulutettuja naisia, kuten hoitajia ja opettajia, palkkakuopasta turvaamalla rahoituksen valtiolle ja kunnille. Työmarkkinajärjestöjen pitää huolehtia siitä, että jo valmiiksi roimasti paremmin palkattujen ansiokehitys ei jyrää matalapalkkaisia alleen.
Yksi syy sukupuolten välisiin palkkaeroihin on naisten aliedustus päättäjinä. Esimerkiksi Akavan, STTK:n ja SAK:n 55 hallituspaikasta vain kahdeksan on naisilla. Olisikohan asiasta paikallaan huomauttaa seuraavaa tupoa tehtäessä?
Lisää naisia päättäjiksi ei voi eikä saa olla ainoa tie palkkatasa-arvoon. Naisten on aika vaatia enemmän. Enemmän haasteita, enemmän palkkaa.