Koulutus. Innostava tie peruskoulusta alkaen.
Koulutus jos mikä on sijoittamista tulevaisuuteen. Siksi opintie on pidettävä avoimena ja hyväkulkuisena joka mutkassa ja mäessä – ihan jokaiselle.
Peruskoulu on peruskivi. Suomen talousihme selittyy kovalla työllä ja sijoituksilla koulutukseen. Koulutusta vaalimalla pidämme puolemme jatkossakin, vaikka väestömme ikääntyy dramaattisesti.
Kaikista tärkein on peruskoulu. Jos opintie vie alussa väärään, virheitä maksetaan kauan.
Perusopetuksen rahapula näkyy oppimateriaalin loputtomana kierrättämisenä, häiritsevän suurina luokkina ja kelvottomina opetustiloina. Siksi perusopetuksen valtionosuutta pitää lähteä pitkäjänteisesti nostamaan. Haastava tavoite vuoteen 2010 mennessä on 57 prosenttia nykyisen 45 prosentin sijasta.
Vuoden 2001 tuntijakouudistus on osoittautumassa virheeksi. Valinnaisuuden määrän vähentäminen ja teoreettisten aineiden lisääminen on tuonut ongelmia erityisesti heille, jotka oppivat paremmin tekemällä ja kokeilemalla. Taito- ja taideaineet ansaitsevat uuden arvonnousun.
Lahjakkuutta on monta sorttia. Peruskoulun pitäisi huomioida paremmin kunkin oppilaan erityisyys ja vastata tarpeisiin yksilöllisemmin. Tasapuolisesti, mutta ei tasapäistäen.
Ei pelkästään johtajia. Tarvitsemme maisterimme ja tohtorimme, mutta yhä enemmän myös käsillä tekijöitä. Jossain esitetty tavoite – korkeakoulututkinto 70 prosentille ikäluokasta – ei ole tätä päivää. Eivät käytännön hommat ole mihinkään kadonneet, eivätkä katoa. Putkiremontteja ei tehdä Kiinassa eikä kotitaloja voi tuoda lentorahtina ulkomailta – esimerkiksi.
Koulutuksen on seurattava herkemmin työelämän tarpeita ja ikäluokkien kokoa. Koulutusta räätälöimällä meillä on osaamista sopivasti – ei ylikoulutusta, mutta ei työvoimapulaakaan.
Räjäytetään opintotuki! Opintotukijärjestelmää on vuosien varrella säädetty, viilattu, leikattu – joskus parannettukin – pieninä paloina, kerta kerran perään, aina joltain osin parsien tai täydentäen. Seurauksena on vaikeatolkkuinen viidakko. Siksi järjestelmää on aika uudistaa reippaasti.
Hyvä alku on korottaa opintorahaa, jossa on hoidettavana 15 vuoden rästit.
Kannustavuus on reilua. Jos opintorahakuukausia vähennettäisiin nykyisestä 55:stä 50:een, viiden kuukauden summalla voitaisiin rahoittaa tasokorotus. Jos opiskelija ehtisi valmistua tavoiteajassa kaikkia tukikuukausiaan käyttämättä, hän saisi bonuksena jälkikäteen enimmillään viiden kuukauden opintorahaa vastaavan summan.
Omatoimisuuteen kannustavaa on myös nostaa vapaan tulon rajoja. Kun lappilainen nuori on matkailutöissä sesonkiaikana, takaraivossa jäytää pelko takaisin perittävistä tuista. Vuoden aikana voisi olla kolme kuukautta, jolloin tulorajoja ei olisi lainkaan. Opiskelija voisi itse päättää näistä kuukausista.
Opintotuen asumislisän pitäisi olla ympärivuotinen.