Norjan mallia Lappiin


Suomen hyvä taloustilanne on heijastunut myös Lappiin. Täällä on parhaillaan käynnissä jopa historiallisen mittapuun mukaan valtavia matkailuinvestointeja ja rakennushankkeita. Myös työllisyys on kehittynyt parempaan suuntaan.

Maan hyvä taloudellinen tilanne ei kuitenkaan näy riittävästi Lapin kehityksessä. Muuttoliike jatkuu edelleen, työttömyys on korkealla paikoitellen ja erityisenä haasteena on kuntatalous. Tosin kuntien tilanne hieman helpottuu ensi vuonna, kun kunnat saavat enemmän valtionapua ensi vuoden budjetissa.

Lapin kokonaistilanteen korjaamiseksi on kuitenkin löydyttävä uusia lääkkeitä. Niin sanotun Norjan mallin käyttöönotosta on puhuttu paljon. Mallia on toteutettu alentamalla työnantajien ja kuntien sotumaksuja, mutta se ei pelkästään riitä.

Norjassa tämä uusi aluepolitiikan muoto tuli käyttöön vuonna 1990 Tromssan läänin 7 pohjoisessa kunnassa ja Finnmarkin läänin kaikissa 19 kunnassa. Tuloksena on ollut työttömyyden puolittuminen, noin 5000 uuden työpaikan syntyminen, asukasluvun lisääntyminen ja muun muassa lääkäreiden saannin helpottuminen kuntiin. Vaikka malli on maksanut Norjalle reilu miljardi kruunua (noin 120 miljoonaa euroa) vuodessa, niin mallin tulokset ovat kiistattomat. Lisäksi valtio saa sijoituksestaan osan takaisin lisääntyneinä verotuloina ja uusina työpaikkoina.

Norjan malli sisältää vapautuksen työnantajamaksuista, sähköveron poiston, korotetut yritysten tuet ja elinkeinoavustukset, alueen oman verovähennyksen, opintolainan osittaisen mitätöinnin sekä korotetun lapsilisän.

Lappi tarvitsee vastaavia toimenpiteitä. Valtiosihteeri Sailas on esittänyt omia ratkaisuja, mutta valitettavasti niitä ei olla vielä saatu käytäntöön.

Pitkät matkat lisäävät sekä ihmisten että tavaroiden kuljetuskustannuksia. Erityisesti Pohjois-Lapin kunnissa ruoka on huomattavasti kalliimpaa kuin esimerkiksi Oulussa. Lisäksi moni joutuu ajamaan kymmeniä ja jopa satoja kilometrejä kauppareissullaan. Lääkäreistä on pula monissa kunnissa, eikä päteviä opettajiakaan löydy kaikille kouluille. Työpaikat valuvat etelään tai ulkomaille.

Lappi ei säily elävänä ilman erityistoimenpiteitä. Tämän vuoksi keskustelu Norjan mallin suomalaisesta toteuttamisesta Lapissa on saatava nopeasti käyntiin. Tarvittaessa on perustettava vaikka kansanliike ajamaan asiaa.

(Koillis-Lappi, syyskuu 2006)

Ympäristöministeriöllä taas kovat piipussa


Pohjois-Suomen luontoa on suojeltu vähintään riittävästi. Naturasta tuli taannoin pohjoisessa kirosana, kun suojeluhehtaareja haalittiin kokoon monen mielestä köykäisinkin perustein, ihmeellisen väljiin luonto- ja lintudirektiiveihin nojautuen. Lähellä luontoa elävinä pohjoissuomalaisten on ollut vaikea ymmärtää usein etelästä tulevaa vihreyttä. Joidenkin mielestä tämä "tuontitavara" voi tehdä ihmisestä ennen pitkää näiden seutujen uhanalaisimman eläjän.

Nyt nakerrettavana on metsästys - pohjoiseen elämänmuotoon, kulttuuriin ja identiteettiin tuhansia vuosia kuulunut perinne, yhteiskunnallisesti tunnustettu ja yhä laajoja joukkoja liikuttava harrastus, joka on monille oikeastaan elämäntapa.

Uhka liittyy tekeillä olevaan luonnonsuojelulain uudistukseen. Ympäristöministeriö kaavailee nykyisiä suojelualueita laajennettavaksi ja uusia perustettavaksi luonnonsuojelulain nojalla, lähinnä Natura-alueisiin pohjautuen.

Toteutettaessa Natura-alueiden suojelua lailla tai asetuksella säädökseen kirjattanee, että perustettavalla alueella "on voimassa mitä luonnonsuojelulain 13-15 §:ssä säädetään". Kyseinen pykälä kieltäisi selkärankaisten eläinten pyydystämisen, tappamisen ja hätyyttämisen – sanalla sanoen metsästyksen. Metsästyskiellosta tulisi siis lähtökohta, josta vain ympäristöviranomaiset voisivat myöntää poikkeuksia.

Minusta asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Metsästyksen on oltava jatkossakin näillä suojelualueilla sallittua. Jos sitä rajoitetaan, perusteiden pitäisi olla erikoisen painavat ja rajoituksista sovittava alueellisesti, paikallistasolla.

Naturaa perustettaessa ja valmisteltaessa tehtiin selväksi, että "naturointi" ei vie mahdollisuutta metsästää alueella. Tästä linjauksesta on pidettävä kiinni joka tasolla. Muu olisi pettämistä.

Maa- ja metsätalousministeriö neuvottelee asiasta ympäristöministeriön kanssa, jotta pohjoisenkin kannalta kohtalokasta vahinkoa ei pääse syntymään.

Jos ympäristöministeriö pitää jääräpäisesti kiinni kannastaan, Helsingissä on ihan turha ihmetellä, miksi pohjoisessa suhtaudutaan niin varauksellisesti suojeluun.

(Kotikymppi, syyskuu 2006)

Budjetista hyvää Lapille


Hallitus sopi keskiviikkona valtion ensi vuoden budjettiesityksestä. Budjettiriihi sujui ilman suurempaa draamaa, jota joskus takavuosina totuttiin näkemään.

Samaa ei voi Kemijärven yöjunaliikenteestä, jonka ympärillä draama jatkuu, vaikka hallituksen budjettiriihessä päädyttiin kohtuulliseen väliratkaisuun. Hallitus myönsi ensi vuoden budjettiin 450 000 euroa korvamerkittyä rahaa Kemijärven liikenteen jatkolle. Lisäksi perustetaan työryhmä selvittämään laajemmin Lapin liikenneratkaisuja.

Hallituksen päätös osoittaa selvästi poliittisten päättäjien tahdon jatkaa Kemijärven yöjunaliikennettä. Sama voimakas kanta on tuotava selvästi kuuluviin myös eduskunnassa, kun valtion budjettikirjaa syksyllä käsitellään.

Kemijärven yöjunaliikenne etenee nyt myötätuulessa, vaikka asiassa on vielä monta mutkaa matkassa. Ihmeelliseltä tuntuu VR:n henkilöliikennejohtaja Antti Jaatisen kannanotot liikenteen lopettamisesta. Samana päivänä, kun hallitus myönsi korvamerkittyä rahaa Kemijärven liikenteeseen, niin Jaatinen toitotti liikenteen loppuvan joka tapauksessa.

Valtion Rautateille on kerta kaikkiaan saatava selväksi, että yhtiö on valtion omistuksessa. VR:n toimintaa ohjaa eduskunta ja liikenneministeriö. Liikenneministeriön on otettava VR tiukkaan ohjaukseen. Henkilöliikennejohtajien ei tule puuttua demokraattiseen päätöksentekoon.

Hallituksen budjettiesitystä voi parhaiten kuvata työllisyyden ja perhepolitiikan budjetiksi. Työllisyyden nostamiseksi ja työvoiman ammatillisen ja alueellisen liikkuvuuden lisäämiseksi hallitus esittää 100 miljoonan euron toimenpidekokonaisuutta.

Lapin kannalta pidän merkittävänä, että verotuksen matkakuluvähennyksen enimmäismäärää korotetaan 4 700 eurosta 7 000 euroon. Tämä on pitkien matkojen maakunnassa tärkeä asia, etenkin kun bensiinin hinta on korkealla.

Erinomainen asia on Kemin siltojen saaminen ensi vuoden budjettiin, vaikka siltarakentaminen oli unohtua ennen kuin pääministeri Vanhanen sai asian hoidettua Lapin kannalta myönteisellä tavalla.

Hallituksen perhepoliittiset linjaukset ovat pitkälle niitä toimia, joita keskustan johdolla on hallituskaudella tapahtunut. Erityisen myönteisenä näen, että vihdoin saatiin korjattua yrittäjien perheenjäsenten työttömyysturvaan liittyvä epäkohta, joka on kohtuuttomasti estänyt työttömyyskorvauksen maksamisen yrittäjän perheenjäsenelle.

Omaishoitajien vapaapäivän lisääminen ja pienituloisten eläkeläisten asumisen epäkohtiin puuttuminen korottamalla asumistukea ovat muutamia niistä parannuksista, joita budjetti sisältää.

Pettymyksenä koen sen, että opiskelijoiden sosiaaliseen asemaan ei saatu parannuksia keskustalaisen kulttuuriministeri Tanja Saarelan esityksistä huolimatta.

(Lapin Radio, elokuu 2006)

Ei oikeutta saa ellei itse hanki?


Viime lauantain junatilaisuus Kemijärvellä antoi uutta uskoa paremmasta. Sen perusteella näytti vahvasti siltä, että junakapinassa ollaan saavuttamassa erävoitto. Tiistaina VR kuitenkin ilmoitti, ettei markkinoilta löydy heti kahta aggregaattivaunua, vaan makuuvaunuliikenteeseen saattaa tulla lähes lähes vuoden tauko.

Minun pitäisi kansanedustajana tietenkin uskoa VR:n ilmoitukseen, koska valtio on VR:n omistajana. Valitettavasti uskoni on kuitenkin aika ohut. VR:n käyttäytyminen junataistelun aikana on ollut sellaista, että yhtiön arvioihin ja ilmoituksiin ei voi enää luottaa.

Tämän vuoksi on tarpeen heti selvittää, eikö markkinoilta todellakaan löydy kahta aggregaattivaunua nopeammalla tahdilla kuin VR on ilmoittanut. Tietenkin Suomen raideleveys asettaa omat ongelmansa, mutta on varmasti sellaisia ihmisiä, jotka kykenevät asian tekniset puolet selvittämään.

Mikäli aggregaattivaunuja ei saada syksyllä Kemijärven liikenteeseen, niin sitten makuuvaunuliikennettä tulee jatkaa entisellä kalustolla. Pitkä tauko liikenteessä veisi pohjan matkailun kehittämiseltä ja monelta muultakin toiminnalta.

Moneen kertaan on tullut todettua, kuinka tärkeää Itä-Lapin ihmisten liikkeelle lähtö juna-asiassa on ollut. Kemijärven tilaisuuden perusteella siihen on tulossa myös uusia elementtejä. Mielestäni junakapinalla on ollut omien tavoitteiden lisäksi myös se vaikutus, että Etelä-Suomessa aletaan pikkuisen paremmin herätä Lapin ongelmille. Korostan sanoo pikkuisen, mutta pienetkin liikahdukset ovat tärkeitä asioiden hoitamisessa. Liikenneministeriö on pehmennyt asialle huomattavasti ja olen myös itse käynyt neuvotteluja Susanna Huovisen kanssa. Sen sijaan VR näyttää jatkavan tsaarin aikaista toimintaansa.

Toinen merkittävä asia on se, että junakapina on lisännyt keskustelua Salla-Kantalahti radan rakentamisen puolesta, ja liikenneyhteyksien parantamisesta Muurmanskin ja Barentsin alueelle. Olen täysin samaa mieltä kuin maaherra Hannele Pokka, joka piti selvänä, että rata Kantalahteen joskus rakennetaan. Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki esitti, että liikenneyhteyksien parantaminen Barentsin ja Murmanskiin tulee kirjata seuraavan hallituksen ohjelmaan. Tämä on mielestäni täysin perusteltua. Meille ei saa nyt käydä samalla tavalla kuin kävi Hammerfestin Lumikki-kaasukenttähankkeessa - eli nukuimme onnemme ohi.

Taistelu liikenneyhteyksien puolesta jatkuu Itä-Lapissa. Nyt ei ole aika luovuttaa, vaan löytää uutta puhtia toimintaan. Näyttää siltä, että Jaakko Ilkan kuuluisa lausahdus ”Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki” on tässä juna-asiassa tulossa yhä ajankohtaisemmaksi. Onneksi emme ole yksin, vaan meitä on tuhansia henkilöitä ajamassa tätä asiaa.

(kolumni Koillis-Lapissa heinäkuu 2006)

Seurat liikuttavat suomalaisia


Eri liikuntalajien seuratoiminta on suomalaisen liikunnan perusta. Uusimman kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan lähes puolet 3-18-vuotiaiasta lapsista ja nuorista on mukana seurojen toiminnassa.

Kun prosentteja muutetaan luvuiksi, niin yhteensä seuratoiminnan piirissä on noin 417 000 lasta ja nuorta. Tämä on valtava luku, joka osoittaa sen, että urheiluseuratoiminta on suomalaisen liikunnan perusta. Koululiikunta ja omatoiminen liikkuminen kavereiden kanssa ovat tietenkin tärkeitä, mutta näyttää siltä, että seuratoiminta on saamassa lasten ja nuorten liikuttamisessa yhä merkittävämmän roolin.

Seuratoiminnan nousun taustalla ovat lajiliittojen ja seurojen toiminnan moniarvoisuus sekä lisääntynyt ammattitaito. Ohjaajakoulutus on parantunut, eikä seurojen toimintaa enää pyöritetä pelkästään kilpailutoiminnan ehdoilla. Leikinomaisuus ja liikunnan riemu ovat yhä enemmän tulleet mukaan seurojen toimintaan. Lajiseuroissakin on oivallettu, että lasten monipuolinen liikkuminen luo parhaimmat edellytykset pärjätä myöhemmin omassa lajissaan. Niin sanottu ryppyotsaisuus on vähentynyt.

Merkittävää on, että seuratoimintaan liittyy nykyään vahvasti kasvatuksellisia tavoitteita. Monet seurat ja lajiliitot järjestävät erilaisia tempauksia ja kampanjoita, jotka palvelevat kasvatuksellisia tavoitteita. Tietenkin itse seuratoimintaan osallistuminen on mitä parhainta kasvatustoimintaa, etenkin sosiaalisten taitojen oppimisessa.

Seuratoimintaan liittyy myös ongelmia. Urheiluseurojen rahantarve on huutava. Yhteiskunnan tuki jää valitettavan pieneksi, siksi rahaa on hankittava muualta, mikä syö valtavasti aikaa ja resursseja itse liikuntatoiminnasta. Usein lasten ja nuorten harrastusten maksajina ovat vanhemmat. Tämä on tietenkin luonnollista, mutta maksut ovat useissa tapauksissa nousseet niin korkeiksi, ettei vanhemmilla yksinkertaisesti ole varaa niitä maksaa.

Toinen ongelma on se, että lisää lapsia ja nuoria olisi tulossa seurojen toimintaan. Liikuntatutkimuksen mukaan 3-6-vuotiaissa seuratoiminnasta kiinnostuneita on 80 000 ja 7-18-vuotiaissa 170 000. Eli yhteensä kaksi kolmasosaa haluaisi olla mukana toiminnassa. Lisäksi tietyt lajiryhmät, kuten jalkapallo, salibandy ja yleisurheilu ovat suositumpia, eikä tarjonta aina kohtaa kysyntää.

Pohjois-Suomen kannalta huolestuttavaa tutkimuksessa on se, että täällä vain joka kolmas nuori ja lapsi osallistuu seuratoimintaan. Tämä selittynee osaltaan harvalla asutuksella. Seuratoiminta ei tavoita niin hyvin maaseutunuoria kuin kaupungeissa asuvia.

Yksi kova haaste on saada liikkumaan sellaiset lapset ja nuoret, jotka viihtyvät paremmin tietokoneiden ja kaukosäätimien parissa. Seuratoiminnan ohjaajien lisätarpeeksi on arvioitu 10 000 uutta ohjaajaa, mikäli kaikki kiinnostuneet tulisivat mukaan seuratoimintaan. Haasteita siis seuratoiminnassa riittää. Näiden haasteiden edessä on kuitenkin muistettava antaa suuri kiitos niille kymmenille tuhansille vapaaehtoisille, jotka tekevät suomalaisen liikunnan perustyötä.

(Roi Press kesäkuu 2006)

Virikkeellistä vanhustenhoitoa


Vanhustenhoidon järjestäminen on yksi lähiajan suurista haasteista. Monissa vanhustenkodeissa ja vanhustenhoitolaitoksissa on valtava henkilökuntapula. Hoitajat ovat kiireisiä ja stressaantuneita työskennellessään voimiensa äärirajoilla.

On esitetty arvioita, että vanhustenhuoltoon tarvitaan lisää 5 000-7 000 hoitajaa. Lapissakin tarvitaan 800 hoitajaa lisää, mikäli noudatetaan Stakesin laatusuosituksia. Jo pelkästään hyvän hoidon taso edellyttää Lapin hoivapaikkoihin 200 hoitajaa lisää nykyiseen verrattuna.

Vanhustenhoitoa ei voi pelkästään lykätä kuntien harteille, vaan tilanteeseen on löydettävä uusia panostuksia myös valtion taholta. Samalla on löydettävä ennakkoluulottomia ratkaisuja yksityisten palvelujen hyödyntämisessä. On löydettävä uusia innovaatioita ja myös aivan uudenlaisia toimintamuotoja.

Hoitajahenkilökuntaa on saatava lisää ja heidän palkkatasoaan on nostettava.

Vanhustenhoidon tasoa ja osaamista täytyy hyvinvointiyhteiskunnassa pystyä nostamaan, eikä tyytyä pelkästään perushoidon turvaamiseen. Vanhuksilla on oltava virikkeitä ja toimintaa aivan kuten muillakin ihmisillä. Tämä tavoite pitää säilyttää vanhuksen kunnosta huolimatta.

Olen kahteen otteeseen vieraillut Rovaniemellä Jokkakallion palvelutalossa. Ensimmäisellä kerralla tutustuin talon toimintaan yleisesti, toisella kerralla sain nähdä vanhusten esittämänä hienon näytelmän.

Jokkakallion palvelutalossa on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamana käynnissä viriketoimintaprojekti. Siellä vanhukset näyttelevät, laulavat, tanssivat, tekevät retkiä, askartelevat ja tekevät monenlaista muuta virikkeellistä. Tulokset ovat olleet hyviä.

Palvelutalon johtaja kertoo lomalta palattuaan suorastaan hämmästyneensä, kun vuodeosastotason vanhukset olivat virkeinä osallistuneet viriketoimintaan. Muutama viikossa heidän kuntonsa oli muuttunut niin paljon, että johtajalla oli suorastaan vaikeuksia tunnistaa heitä.

Toivon, että Raha-automaattiyhdistyksellä, Sitralla ja muilla tahoilla löytyy jatkossakin resursseja vanhusten viriketoiminnan kehittämiseksi.

Oppositio on tehnyt vanhustenhoidosta välikysymyksen. Asian tärkeyttä ei voi kukaan kieltää. Välikysymyksessä on kuitenkin nyt tavallistakin enemmän politiikan teon makua. Eivät ongelmat vanhustenhoidossa, eivätkä terveydenhoidossa yleensäkään ole tulleet yllättäen. Esimerkiksi kokoomus on viime aikoina tuonut esille paljon sellaisia ongelmia, jotka se jätti hoitamatta omalla pitkällä hallituskaudellaan.

Vanhusten- ja terveydenhoito on sellainen asia, jossa täytyy löytyä laajaa poliittista yhteistyötä sekä yhteistä tahtoa hoitoalan palkkojen nostamiseen.

Joku saattaa ihmetellä, miksi minä nuorena naisena olen näin huolestunut vanhustenhoidosta. Siihen on yksinkertainen vastaus. Vanhusten elinolosuhteet ja vanhusten hoito ovat tasa-arvokysymys. Ihmisen tulee olla tasa-arvoinen ikään, sukupuoleen ja asuinpaikkakuntaan katsomatta.

(Uusi Rovaniemi huhtikuu 2006)

Yhteiskuntavastuu - rangaistava teko


Onko yhteiskuntavastuu vain rusinoiden poimimista pullasta? Ajatus nousee mieleen seuratessa viime aikojen julkista keskustelua vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta äidin ja isän työnantajien kesken.

Lapsi on perheen yhteinen, molempien vanhempien. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa vanhemmuuden kustannuksia jakavat valtio, tyontekijä ja työnantaja.

Tähän asti on kaikki selvää – vai onko sittenkään. Epäilys hiipii mieleen lukiessa lehdestä perhepolitiikan keskeistä työryhmää johtavan miehen haastattelua. Häntä askarruttaa, "korjaako vanhemmuuden kustannusten jakaminen todella naisen asemaa työmarkkinoilla". Hetkinen. Kuuluuko raskaaksi tulemisen vääjäämättömiin luontaisetuihin tosiaankin se, että naisen pitää odotuksen riemun ohessa pelätä tuoreen työpaikkansa puolesta? Ja täytyykö hedelmällisessä iässä olevan naisen palkkaamista tieten tahtoen pitää pienyrittäjälle riski-investointina?

Hetken toivoo, että lehti olisi vanha, mutta ei se ole. Haastateltavan ajatukset kyllä ovat.

Ystävälleni oli käynyt kaksi onnenpotkua lyhyessä ajassa: hän oli tullut raskaaksi ja saanut vakituisen viran opettajana. Kohta hän oli jäänyt pohtimaan, kannattaako asiasta sittenkään kertoa tulevalle työnantajalle ennen valitusajan umpeutumista. Varoittavia esimerkkejä on tiedossa. Tässä maailmassa tuleva äiti ei voi näköjään huutaa onneaan, ennen kuin on saanut täyden varmuuden siitä, että raskaudesta ei tule riippaa hänen työsuhteelleen.

Naisvaltaisilla aloilla asia niinkin on järjestyksessä. Useat työehtosopimukset takaavat naiselle kolmen ensimmäisen äitiyslomakuukauden ajalta täyden palkan. Helsingin Sanomien haastatteleman (24.2.) Elinkeinoelämän keskusliiton edustajan mukaan naiset ovat näin itse sopineet, eikä EK:n mielestä ole kohtuullista, että "toisia työnantajia rangaistaan toisten tekemistä sopimuksista". Rangaistaan? Onko yhteiskuntavastuun kantaminen – tässä tapauksessa jakaminen - rangaistavaa?

Ei vastapuolellakaan eletä aina 2000-lukua. SAK:lla olisi ollut monta kertaa mahdollisuus olla aloitteellinen ja sopia tupossa asiasta, jonka pitäisi olla päivänselvä: kotona lasta hoitava ja kasvattava äiti tai isä tekee arvokasta työtä ja on siitä palkkansa ansainnut.

Kun vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta sovitaan, samalla olisi sovittava siitä, että työttömyyden tai opiskelun aikana raskaaksi tulevien naisten äitiyspäiväraha nousisi vähintään minimityöttömyyskorvauksen tasolle. Viimeisen kolmen vuoden aikana tehtyjen päätösten ansiosta tuki on nyt kuukaudessa 94 euroa korkeampi kuin aiemmin. Suunta on oikea, mutta korvaus on yhä riittämätön tehtävään, joka koituu meidän kaikkien hyväksi.

(Uusi Rovaniemi, maaliskuu 2006)

Pyöriäistarkkailijan hikinen urakka


Suomessa aloittaa lähiaikoina toimintansa kaksi pyöriäistarkkailijaa. Virat on perustettu Varsinais-Suomen TE-keskukseen, mutta palkan maksaa maa- ja metsätalousministeriö. Virkojen perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun EU määräsi jokaisen Itämeren jäsenvaltionsa perustamaan pyöriäistarkkailijan viran. Tiettävästi pyöriäisvirkailijoita tulee EU:n piirin kymmenkunta.

Pyöriäistarkkailijan viroista tulee hikisiä hommia. Vuonna 2005 Suomen merialueilla tehtiin vain yksi pyöriäishavainto. Onneksi virkailijoita on kaksi, joten havaintojen teko on huomattavasti helpompaa. Talvella pyöriäistarkkailijalla on hiljaisempaa, koska talvet kuluvat pääosin kirjanpito- ja tutkimustyössä.

Pyöriäistarkkailijoiden avulla EU haluaa selvittää, missä uhanalaista pyöriäistä esiintyy ja paljonko niitä jää kalastajien saaliiksi vahingossa. Ympäristöjärjestöjen näkemysten perusteella niitä kuolee kalastusverkkoihin paljon, mutta kalastajien mukaan Suomessa ei pyöriäisiä ole jäänyt verkkoihin 40 vuoteen.

Esimerkki osoittaa, kuinka hulluja määräyksiä EU tuo Suomeen ja kuinka nöyrästi suomalaiset näitä määräyksiä toteuttavat.

Olisiko pyöriäisten tutkimiseen löytynyt maa- ja metsätalousministeriöstä kenties valmista työvoimaa, joka kesäisin kävisi kalastajien matkassa tutkimassa pyöriäisten mahdollisia liikkeitä ja muuna aikana jatkaisi omaa hommaansa? Eiköhän.

Sinänsä pyöriäisviroista ei aiheudu kenelläkään isompaa haittaa, mutta toisin on vuonna 1996 säädetyn moduulirekkadirektiivin kanssa. Kymmenen vuoden siirtymäaika on nyt päättymässä. Yli 22-metristen ajoneuvoyhdistelmien leveys saa ensi vuoden alussa olla vain 2,55 metriä nykyisen 2,6 metrin sijaan. Rekkoja on kavennettava viisi senttiä.

Suomessa tällaisia "ylileveitä" rekkoja on noin 3000 ja vaihtokuormatiloja noin tuhat. Niiden kaventamisen on laskettu maksavan 42-70 miljoonaa euroa. Kuljetusalan yrittäjät ovat kauhuissaan, eivätkä suotta. Polttoaineiden hinnannousu rassaa jo ennestään alan kannattavuutta.

Tässäkin asiassa toivoisi järjen voittavan. Rekkojen kaventamista on perusteltu suomalaisten saavuttamalla kilpailuedulla Euroopan markkinoilla. Eikö ole mahdollista, että nämä vanhat rekat ajettaisiin loppuun Suomen omilla markkinoilla? En ole taatusti yksin toivoessani, että liikenne- ja viestintäministeriö joustaisi tässä asiassa.

Ei kai kukaan enää ihmettele, miksi uusimman EVA:n tutkimuksen mukaan lähes kolmannes suomalaisista suhtautuu kielteisesti Euroopan unioniin ja yli neljännes haluaisi Suomen eroavan siitä kokonaan?

Kansalaisia suututtavat EU:sta tulleet pikkutarkat määräykset, joita suomalaiset vielä turhankin kiltisti noudattavat. Suomen ei koeta saavan riittävästi sanansijaa EU:ssa, vaan valtaa käyttävät isot maat.

Lähiaikoina tulee päätettäväksi kansallinen tuki Suomen maataloudelle. Toivottavasti tässä saadaan aikaan hyvä ratkaisu. Yksi väestönosa ei voi maksaa EU:n laajentumisesta aiheutuvia kuluja.

Pyöriäisestä vielä: se on hammasvalas. Aikuinen on 1,4-1,8 metriä pitkä ja painaa runsaat 50 kiloa. Se on muodoltaan pieni, pyöreähkö ja tummanharmaa. Kyljissä sillä on vaaleanharmaat laikut ja vatsa on valkea. Sen pää on pieni, eikä sillä ole selvää otsaa. Paras tuntomerkki on matala kolmionmuotoinen selkäevä, joka sijaitsee selän keskellä.

Jos satutte näkemään tällaisen otuksen, niin yhteys Turkuun - ja heti

(Meän Tornionlaakso, maaliskuu 2006)

AMK ei kaipaa pakkohallinnointia


Opetusministeri Antti Kalliomäki (sd.) haluaa valtion voimakkaammin mukaan ammattikorkeakoulun hallintoon. Hänen mukaansa valtion pitäisi olla ammattikorkeakoulujen osakas ja sananvalta perustuisi omistuksen määrään yhtiössä. Perusteluina on ollut muun muassa se, etteivät kunnat aina kykene katsomaan asioita laajemman alueen näkökulmasta. Lisäksi Kalliomäki on todennut, että ammattikorkeakouluja on paljon ja rakennetta pitää muuttaa.

Näyttää vahvasti siltä, että valtion voimakkaampi mukaantulo ammattikorkeakoulun hallintoon on selkeä merkki korkeakoulunsektorin ohjaamisesta yhdistymisen suuntaan. Duaalimalli on yhdessä päätetty ja siitä pitäisi pitää kiinni.

Ammattikorkeakoulut (AMK) ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden toiminnassa korostuu yhteys työelämään ja alueelliseen kehittämiseen. Yliopistot huolehtivat tieteellisestä tutkimuksesta ja antavat siihen perustuvaa ylintä opetusta.

Kun ikäluokat pienenevät, on selvää, että myös AMK-verkossa on karsimistarpeita. Tämän valtio voi hoitaa omalla ohjauksellaan opetusministeriön tavoitesopimuksella. Tällöinkin voidaan katsoa mitä koulutuspaikkoja tarvitaan ja missä.

Kun opiskelupaikkoja karsitaan, on tehtävä myös rohkeasti päätöksiä aloituspaikoista. Nuoria ei voi kouluttaa sellaisille aloille, joissa työllistyminen on lähes mahdotonta.

Kun AMK-verkkoa karsitaan, on pidettävä huoli siitä, ettei se vaaranna aluekehitystä ja luo epätasa-arvoista tilannetta eri alueiden välillä. Ovathan nykyiset ammattikorkeakoulut toimineet vahvoina alueellisina vetureina ja kehittämisyksikköinä. Lisäksi tällä on voitu taata korkeakoulutuksen saatavuus kaikkialla Suomessa.

Ammattikorkeakoulut ovat vasta reilun 10 vuoden ikäisiä ja näinä vuosina on ollut käsittelyssä niin isoja kuin pieniäkin muutoksia. Viimeksi vuonna 2003 lakiuudistuksen yhteydessä selkeytettiin ylläpitäjien roolia ja tehtävänjakoa.

Vierastan Kalliomäen ajatusta siitä, ettei nykyiset hallintomallit toimi riittävän hyvin aluekehittäjänä. Kunnat ovat eri puolella Suomea panostaneet AMK:n kehittämiseen. Kunnat ovat ymmärtäneet, että koulutukseen panostamisella saadaan myös omalle alueelle kehitystä. Juuri hallintomuotojen moninaisuus on antanut alueille mahdollisuuden tehdä AMK:sta omalaatuisia. Tämä on luonut myös tartuntapintaa sujuvalle yhteistyölle alueen elinkeinoelämän kanssa.

Ennen kuin kunta- ja palvelurakennehanketta pohtiva työryhmä tekee minkäänlaisia päätöksiä asiasta, olisi keskusteltava laajasti mitä lisäetua yhtiöittäminen ja valtion mukaantulo toisi menestyvällä ja toimivalle koulutuskuntayhtymälle tai yksityiselle säätiölle. Tähänkin keskusteluun pitäisi osallistua erityisesti AMK:n henkilöstä. He ovat tehneet työtä ja osaavat omasta näkökulmasta kertoa mitä hyviä ja huonoja puolia mahdollisella hallinnon muuttamisella on. Nykyisistä ylläpitomalleista ei voida sanoa, että toinen olisi toista huonompi tai parempi.

(Opettaja-lehti, helmikuu 2006)